Hevostiheälle Uudellemaalle valmistui 2023 pienyrittäjän rakennuttama eläinklinikka, jossa tilat toteutettiin yhteistyössä hevosarkkitehtuuriin erikoistuneen arkkitehtitoimiston kanssa. Kohonneet rakentamiskustannukset tuottivat projektin edetessä ongelmia, joiden ennakointiin tulevaisuuden hankkeita suunnittelevan kannattaa varautua.
Teksti Kimmo Laakso
Kuvat Annika Segerstråle-Lötjönen
Alkulaukaus
Mellanbackan tilalla Sipoossa toimi ulkoisen yrittäjän voimin vuokratalli, jonka lopettaessa vuonna 2018 toimintansa selvitettiin, millaista eläinlääkinnän osaamista alueella on mahdollista kehittää. Liiketoimintasuunnitelmaan sisältyi rakennuslupien vaatimusten kartoittamista ja alustavat selvitykset rahoituskanavista. Idean kehittelystä vastasi Equidea Oy:n toimitusjohtaja, eläinlääkäri Laura Laakso. Eläinklinikan liiketoiminnan lähtökohdaksi otettiin koko Suomen n. 10 000 hevostallia, joista suurin osa sijaitsee Etelä-Suomessa.
Hevosharrastus keskittyy kaupunkien läheisyydessä olevalle maaseudulle, jolloin on tapana puhua hevoskaupunkiseudusta. Hevoskaupunkialueista Sipoo on hevosiin keskittyvälle yritystoiminnalle houkutteleva, koska alueella hevostiheys on muuta maata suurempaa; kun Tampereen ympäristön hevoskaupunkiseudulla tiheys on 0,8 hevosta neliökilometriä kohden, Helsingin ”hevoskaupunkiseudulla” vastaava luku on 1,5. Kilpailutilanteen kartoittamisen lopputulemana todettiin, että hevosharrastajat alueella ovat palvelukuopassa, koska omaa hevosasiakkaita palvelevaa klinikkaa ei Sipoossa ole. Valmistuessaan Paippisten eläinklinikka korjaisi tilanteen. Se tarjoaisi eläinlääkäripalveluita myös pieneläimille ja hevosten osalta keskityttäisiin tuki- ja liikuntaelinten sairauksien hoitamiseen eli ortopediaan.
Rakennuslupien kartoittamista varten aloitettiin yhteistyö hevosarkkitehtuuriin erikoistuneen arkkitehtitoimisto Inok Architecture Oy:n kanssa. Arkkitehtitoimisto laati kuvat tutkimusmaneesista ja klinikkarakennuksesta, jotka rakennettaisiin vanhan tallirakennuksen yhteyteen. Tavoite oli yhdistää uusi rakennus vanhaan tavalla, joka olisi samaan aikaan perinteitä kunnioittava ja nykyaikainen. Klinikan sisätilojen järjestelyssä ja materiaalivalinnoissa haluttiin ottaa huomioon erityisesti hevosten tarpeet.
Vuoden 2019 aikana klinikkaprojektin rahoituslaskelmaa reivattiin ELY-keskuksen ja rahoittavan pankin avulla tarkemmaksi. Kunnan kanssa poikkeamisluvasta edettiin varsinaiseen rakennuslupavaiheeseen. Hanke alkoi saada muotoaan, kun kunnalta tipahti rakennuslupa ja ELY-keskukselta 20 % tukipäätös kustannuksiin. Näiden päätösten myötä hanke sai 2020 lopullisen leiman: tämä tehdään.
Koeponnistelut pikkuklinikalla
Projektissa hahmottui kolme toisiinsa liittyvää kokonaisuutta. Eläinlääkäritoiminnan ylös ajo ja siihen liittyvän osaamisen ja laitteistokannan suunnittelu ja kehittäminen haluttiin aloittaa hyvissä ajoin. Samanaikaisesti rakennusprojektin käynnistymisen kanssa Equidea Oy avasi kylälle väliaikaisiin toimitiloihin Paippisten eläinklinikka-nimisen vastaanoton, jonka avajaisia vietettiin 18.3.2020. Tekijöiden itsensä osaamisen kehittäminen nähtiin tärkeänä eläinklinikan menestymisen kannalta. Laura Laakso osallistui projektin edetessä ortopedian koulutuksiin. Taloushallinnon avuksi klinikkaprojektiin värväytyi Laakson puoliso, joka suoritti projektin edetessä ammattioppilaitoksessa tutkinnon liiketalouden perusteista toimiakseen asiantuntevammin tulevan klinikan esihenkilönä.
Toisena tärkeänä osa-alueena nähtiin rakennusprojektin johtamiseen liittyvien yksityiskohtien hallinta, kolmantena talousjohtaminen. Rakennustyön etenemistä valvomaan otettiin projektijohdon ammattilainen Keinonen Consulting Oy.
Ylimääräinen haaste oli myös kysymys siitä, kuinka projekti reaaliaikaisesti sopeutuu maailmalla tapahtuviin muutoksiin. Ukrainan sodan ja koronapandemian kaltaiset muutokset maailmantilanteessa johtivat nopeasti siihen, että kustannusarvio ylitettiin. Lapio iskettiin maahan ja rakennusprojekti alkoi toukokuussa 2021. Materiaaleista, kuten puusta, alkoi olla pulaa ja hinnat rakentamisessa nousivat valtavasti. Puun hinta nousi yli 50 % ja muun rakennusmateriaalin yli 10 %. Sitovia tarjouksia projektin eri osa-alueille ei saanut kuin hyvin lyhyelle aikavälille. Rakennuksen materiaaleissa alkoi raju muutos- ja karsimissuunnittelu. Samanaikaisesti maarakentamiseen vaadittiin merkittäviä laajennuksia, joten karsimalla ei pystytty pitäytymään alkuperäisessä budjetissa. Rakennus alkoi kuitenkin nousta suunnitelmien uudelleentarkastelun jälkeen vauhdilla.
Eläinlääkinnän kehitys oli odotusten mukaista. Lainarahoituksen osuuden nostoon tuli kustannusnousun myötä tarvetta. Julkisen tuen osuudeksi oli laskettu 20 %, mutta se ei yhdessä kustannusnousun kanssa riittänyt, joten yksityisrahoituksen osuus kokonaishinnasta kohosi merkittäväksi. Kasvuennuste oli kuitenkin sellainen, että se tulisi kantamaan hankkeen kustannukset. Lainaosuus kuitenkin kasvoi sellaiseksi, että korkosuojaus oli tarpeen. Vuoden 2021 lopulla finanssiala ennusti jo turbulenssia, sillä korkosuojaamisen hinta lähti yllättävään kasvuun. Korkosuojaus lainoille hankittiin, vaikka hinta olikin joulukuussa 2021 kova verrattuna viimeisen 10 vuoden kehitykseen. Valinta osoittautui oikeaksi, vaikka vuoden 2022 ongelmista ei vielä ollut tietoa.
Viestinnän haasteita ja viivytystaistelua
Nopeasti huomattiin, että vaikka projekti ei kokoluokaltaan ollut jättimäinen, onnistuneesta viestinnästä eri toimijoiden välillä oli pidettävä hyvää huolta. Arkkitehtitoimiston edustaja työskenteli Hollannista käsin, projektipäällikkö ja rakennesuunnittelija asuivat eri kaupungeissa. Osapuolten välinen etäisyys, etäyhteyksistä huolimatta, lisäsi toisinaan väärinkäsitysten mahdollisuuksia urakoitsijoiden ja tilaajan välillä. Kokonaiskuvaa projektista vaivasi ajoittain sirpalemaisuus. Oma haasteensa oli myös sitouttaa eri toimijat eläinklinikkaprojektin erityisvaatimuksiin.
Viiveet päätöksenteossa ja rakennushankkeen etenemisen kriisiytyminen tekivät vuodesta 2022 haastavan. Klinikkatyömaan urakoitsija jouduttiin vaihtamaan, koska työ ei edennyt sovitussa tahdissa. Myös laadussa oli huomattavia puutteita. Rakennusten ja välineiden käyttöönoton viivästys olivat tulppana odotusten mukaiselle kasvulle. Liiketoiminnan kasvu pienemmällä vastaanotolla jatkui vakaana, mistä syntyi painetta saada uusi klinikka käyttöön liiketoiminnan kasvun mahdollistamiseksi. Vuoden 2019 sadasta tuhannesta liiketoiminta oli kasvanut vuosittain lähes tuplaantuen. Vuonna 2022 liikevaihtoa kertyi jo 400 000. Seuraava askel oli otettu ja uusi eläinklinikka rakenteilla.
Maali häämöttää
Pitkään tehdyt suunnitelmat eläinlääkäritoiminnan liikevaihdosta ja siihen tähtäävistä osaamisen kehittämisestä osuivat oikeaan. Kun toiminta klinikalla päästiin alkuvuodesta 2023 potkaisemaan käyntiin, jatkui kasvu, sillä uralla kuin oli suunniteltu. Ortopediselle osaamiselle oli selkeä tarve. Myös hoitohenkilökunta koulutettiin itse, sillä hevosalan klinikkahoitajien koulutus Suomessa on lapsenkengissä. Kaikki oli uutta: tilat, välineistö, hoitajat ja tehtävät toimenpiteet. Prosessien huolellinen opettelu vaati runsaasti harjoitusta , jota tehtiin hiljaisina hetkinä. Henkilökuntaan valikoitui ihmisiä, joille uudistukset ja toiminnan kehitys olivat itsestäänselvyys, ja sillä hengellä päästiin hyviin tuloksiin. Uusien prosessien rakentaminen on kuormittavaa myös henkisesti. Nyt vuonna 2024 on ollut hienoa huomata, kuinka kaikki osaavat iloita sujuvasta työstä, onnistumisista vaikeissakin tilanteissa ja osaamisen kasvusta. Samalla on todettava, että epävarma taloustilanne Suomessa heikentää myös eläinlääkintäalan kasvunäkymiä.
Paippisten eläinklinikka
- Työntekijöitä: 7
- Kotipaikka: Sipoo
- Yritys: Equidea Oy
- Toimitusjohtaja: Laura Laakso
- Tuet: kohdetta on tuettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020
- Palkittu: Vuoden Projekti 2024 , myöntäjä: Projektiammattilaiset ry