Osaaminen

Johtamistehtävissä vaadittavat lukuisat ominaisuudet 

Organisaatioiden johtamistehtäviä on useita, kuten myös erilaisia johtamisrooleja. Eri tilanteissa korostuvat erilaiset ominaisuudet, joiden avulla johtaja saavuttaa haasteellisessakin tilanteissa hänelle asetetut tavoitteet.

Kuvituskuva, jossa seisoo nainen

Olen ollut etuoikeutettu toimiessani jo viidettä vuosikymmentä erilaisten projektijohto-, muutosjohtamis- ja interim-johtajan tehtävissä ja toteuttanut vuosia osaamisen kehittämisen ohjelmia yli 22.000 valmennetulle henkilölle. Kokemukseeni pohjautuen tarkastelen nyt tiivistetysti eräitä johtamistehtävien keskeisiä ominaisuuksia. 

Muutos- ja interim-johtaja 

Usein organisaation edessä on nopeutettu muutostarve, jonka taustalla voivat olla mm. kasvu, uudistuminen, merkittävä suunnan muutos tai jopa taloudellinen kriisi. Taustatekijät on tunnistettu ja muutosjohtajaa tarvitaan johtamaan organisaatiomuutosta ja/tai kirkastettua tavoitetta. 

Muutosjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia 

  1. Strategisen ajattelun kautta hänen tulee ymmärtää organisaation tavoitteet sekä kyky nähdä kokonaiskuva. 
  1. Hänellä tulee olla kyky ja halu ottaa asioista johtajuutta sekä rohkeus tehdä päätöksiä, joiden kautta hän navigoi muutosta kohti asetettuja tavoitteita. 
  1. Hänellä on oltava kyky sopeutua eri tilanteisiin sekä kyky nopeaan reagoimiseen 
  1. Muutosjohtajana hänen on oltava erinomainen viestijä ja hänen on huolehdittava, että muutoksen tarkoitus, hyödyt ja etenemissuunnitelma ovat ymmärrettäviä eri sidosryhmille.  

Lisäksi interim-johtajana hänellä tulee olla  

  1. Kykyä ymmärtää organisaation tilannekuva ja ottaa vastuuta ja ryhtyä toimiin välittömästi 
  1. Kokemusta ja tilanteeseen soveltuvaa asiantuntemusta sekä osaamista valita tilanteeseen sopivat ratkaisukeinot.  

Projektijohtaja 

Projektipäällikkyys tai -johtajuus on ammatti ja sen johtamispätevyyselementit ovat hyvin kuvattu IPMA Individual Competence Baseline (ICB 4.0) standardissa.  

On kuitenkin eräitä ominaisuuksia, joita projektipäälliköiltä voidaan yleisesti odottaa  

  1. Projektijohtajan on oltava hyvä organisoija, järjestelmällinen ja hänen on kyettävä hallitsemaan monimutkaisia tehtäviä ja aikatauluja 
  1. Hyvä projektijohtaja osaa viestiä selkeästi ja tehokkaasti tiimilleen ja sidosryhmille.  
  1. Projektijohtajan tulee pystyä tunnistamaan ja ratkaisemaan eteen tulevia ongelmia sekä tekemään nopeitakin päätöksiä (osin vaillinaisin tiedoin) 

Lisäksi nostaisin esille tunnistettuja osaamisvajeita (Projektijohtamisen tila 2021), joita kehittämällä menestymisen mahdollisuudet kasvavat merkittävästi. Näitä ovat mm. ristiriita- ja kriisitilanteiden hallinta, neuvottelutaidot, itsetuntemus ja itsensä johtaminen, kyky ja halu ottaa johtajuutta, ihmisten johtaminen (leadership) sekä muutoksen johtaminen.  

Luonnollisesti projektipäällikön johtamistehtävät ja vaatimustaso riippuvat paljon itse projektin sisällöstä, sen vaativuudesta ja laajuudesta. Yllä olevien osaamisten painotukset korostuvat projekteista toiseen, mutta eivät poissulje niiden merkitystä menestyvän projektipäällikön taitovalikoimassa. 

Kuvituskuva tulevaisuuden kaupungista

Tekoäly johtajana 

Kysyin Copilot -tekoälyltä kysymyksen, mitkä ovat tekoälyn johtamisominaisuudet? Vastaus oli varsin mielenkiintoinen. Tässä muutamia nosto tekoälyn johtamisominaisuuksista 

  1. Datan analysointi ja päätöksentuki: tekoäly voi analysoida kerättyä dataa työympäristöstä, työtehtävistä ja työntekijöistä. Sen avulla voidaan tehostaa työtehtävien aikataulutusta ja kohdentamista sekä paremmin ennakolta tunnistaa työturvallisuusriskejä. 
  1. Ennustaminen ja ennakoiminen: tekoäly voi auttaa ennustamaan palvelutarpeita ja tulevia haasteita, mikä tukee johtamista ja liiketoiminnan kehittämistä. 
  1. Keskusteleva tekoäly: keskusteleva tekoäly lisää työn tehokkuutta ja mahdollistaa reaaliaikaisen tuen työntekijöille ja asiakkaille. Se voi myös automatisoida rutiinitehtäviä, vapauttaen ihmisresursseja merkityksellisempiin tehtäviin. 

On tärkeää ymmärtää, miten tekoäly toimii ja antaa työntekijöille vaikutusmahdollisuuksia sen käytössä. Näin voimme hyödyntää sen potentiaalia ja välttää mahdolliset riskit 

Johtajuus – taidot ratkaisevat 

Johtamistaitojen harjoittaminen on elinikäinen oppimismatka, persoonallisuus piirteitä ei voi muuttaa, mutta olemalla niistä tietoinen lisääntyy kyky johtaa vaikuttavammin. Kuinka sitten itseään voi edelleen kehittää tulemaan paremmaksi johtajaksi? Tässä muutama ajatus itsensä konkreettisista ja välittömästi käyttöön otettavista itsensä kehittämisen keinoista 

  1. Hanki sparraaja. Se löytyy usein ihan omasta organisaatiosta edellyttäen, että molemmat niin sparraaja kuin sparrattava ovat avoimia palautteelle, aidolle kuuntelulle omasta johtamisesta. Tässä ”valmentavan johtamisen – coaching” taidot auttavat oivaltamaan ja löytämään hyviä ratkaisukeinoja. 
  1. Organisoi itsellesi havainnoinnin paikkoja, jossa pääset havainnoimaan erilaisia johtamisen, viestinnän ja vuoropuhelun tapoja ja niiden toimivuutta.  
  1. Osallistu vertaisryhmien kuin heterogeenisiinkin valmennusryhmiin. Ne avartavat sekä lisäävät tehokkaasti ymmärrystä, miten mm. toiset kokevat erilaiset haastavat tilanteet. Hyvä valmennusohjelma tarjoaa näihin mahdollisuuksia ja tarjoaa organisaatiolle erinomaisen valmennuksen vaikuttavuuden vieden johtamiskulttuuria eteenpäin.  

Olen itse yhdistänyt vuosien ajan parhaat teknologiat, tutkimustiedon, osaamisen, pedagogiikan ja uusimpana elementtinä tekoälyn hyödyntämisen johtamistyössä ja projekteissa. Vaikuttavimmat tulokset olen saavuttanut organisaatiokulttuuriin sovitetuilla ratkaisuilla.  

Viimeisimmät artikkelit